Koe täysin uusi pelitilamme! Luo unohtumaton polttarijuhla ainutlaatuisessa pelitilassa Helsingin Kalliossa.
Polttareissa parasta on tekeminen, johon koko porukka pääsee mukaan. VR-lasit, ajosimulaattorit, konsolit ja karaoke saavat kokeneet pelaajat ja ensikertalaiset pelaamaan samassa porukassa.
GameSpacen pelitila Kalliossa on aina vain teidän käytössänne, eikä paikalla ole muita ryhmiä. Polttareihin on kaksi vaihtoehtoa: tulkaa pelaamaan tiimihaaste osana päivän ohjelmaa tai viettämään koko ilta meillä.
Tiimihaaste osana polttaripäivää. Kun GameSpace on yksi päivän ohjelmanumeroista, tulette meille kahdeksi tunniksi pelaamaan tiimihaastetta. Host vetää kisan, jossa pelataan pienissä joukkueissa. Haasteet vaihtelevat, ja ne sovitetaan porukan toiveisiin, joten teidän tarvitsee vain pelata.
Polttari-ilta GameSpacessa. Jos haluatte viettää koko illan samassa paikassa, tila on käytössänne 3–6 tuntia. Silloin pelataan vapaammin ja omaan tahtiin, ja baari on auki koko illan. Halutessanne illan aikana voidaan pelata myös kevyempi tiimihaaste. Ilta hinnoitellaan myyntitakuulla, eli illan ostot kerryttävät tilan hintaa.
Pelikokemusta ei tarvita kummassakaan vaihtoehdossa.
GameSpace on kokonaan teidän käytössänne koko varauksen ajan. Polttarit onnistuvat vähintään 4 hengen ryhmille, ja tilaan mahtuu enintään 40 henkeä. Paikalla on aina host, joka huolehtii peleistä ja aikataulusta.
Tilassa on täydet anniskeluoikeudet ja baari, joten juomat löytyvät paikan päältä. Ruokapuolella onnistuu SpaceDogs-gourmet hot dogit tai muu purtava toiveiden mukaan. Meidät löydät osoitteesta Porvoonkatu 3, Kallion ytimessä. Paikalle pääsee helposti julkisilla.
Pelillinen polttariohjelma sopii kaikille. Formaatti ei vaadi pelikokemusta eikä katso sukupuolta. Naistenpolttareissa syntyy ihan yhtä hyvä kilpailufiilis kuin miestenpolttareissa. Ohjelma muokataan täysin ryhmän toiveiden mukaan. Jos porukka kaipaa kisailua, tiimihaaste sopii parhaiten. Rennompaan yhdessäoloon sopii polttari-ilta.
Kerro meille, millainen porukka on tulossa ja mitä toivotte, niin räätälöimme paketin juuri teille. Tarvittaessa myös aikuisten synttärit ja muut yksityistilaisuudet järjestyvät samalla idealla.
Kysy vapaat ajankohdat ja pyydä tarjous alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissä, tuletteko tiimihaasteeseen osana päivää vai viettämään koko illan, niin teemme tarjouksen sen mukaan. Vastaamme vuorokauden sisällä.
Kysy vapaita ajankohtiaHelsingin ainutlaatuisin juhlatila pelitwistillä!
Moderni, 150m² pelitila täynnä huippuluokan pelivälineitä. Täydellinen paikka juhliin, jotka jää mieleen!
Kaksi huippuluokan simulaattoria. Kilpailkaa kuka on nopein kuski!
Kolmet VR-lasit. Sukeltakaa virtuaalitodellisuuteen yhdessä!
PlayStation 5 ja Nintendo Switch. Klassikot ja uutuudet!
Iso valikoima hauskoja pelejä rentoon yhdessäoloon.
Helppo tapa jakaa kustannuksia ryhmän kesken
Myyntitakuu on hinnoittelumalli, jossa tarjouksessa sovitaan etukäteen tietty minimiostosmäärä tapahtuman aikana. Tämä summa kattaa tilavuokran, pelit ja palvelun.
Esimerkiksi 3 tunnin illalle 699 €. Tämä on tavoitteenne illan ostoille (juomat, ruoat jne.)
Juhlikaa ja käyttäkää baarimme palveluita normaalisti. Kaikki ostot lasketaan yhteen.
Jos ostonne ylittävät myyntitakuun – mahtavaa, ei lisämaksua! Jos ostot jäävät alle, maksatte lähtiessänne erotuksen.
Myyntitakuu 699€, ryhmän ostokset 750€
Maksatte tilavuokrasta: 0€ (ei lisämaksua)
Myyntitakuu 699€, ryhmän ostokset 500€
Maksatte tilavuokrasta: 199€ (lisämaksu 199€)
💡 Vinkki: Isommalla porukalla myyntitakuu täyttyy helposti! Esim. 20 hengen ryhmälle 699€ tarkoittaa vain ~35€ per henkilö koko illan juomista ja ruoista.
Laaja valikoima pelejä kaikenikäisille syntymäpäiväsankareille
Kaksi huippuluokan simulaattoria tarjoavat realistisen ajokokemuksen
Meta Quest 3 -lasit vievät sinut virtuaalitodellisuuteen
Uusimmat ja suosituimmat konsolipelit
Hauskat party-pelit koko porukalle
Klassikot ja modernit suosikit
Jackbox Party Pack ja muut hauskat ryhmäpelit
Päästä sisäinen rokkilegendasi valloilleen
Tartu kitaraan ja näytä kavereillesi kuka on todellinen rock-tähti! Kilpailkaa pistesijasta tai jammailkaa yhdessä – täydellinen tapa nostattaa tunnelmaa.
Bilekansan suosikki – uskalla laulaa!
Ota mikrofoni käteen ja laula sydämesi kyllyydestä. Laaja biisivalikoima takaa, että jokaiselle löytyy oma hittikappale. Duetot ja ryhmäesitykset tervetulleita!
Klassinen polttaripeli
Perinteinen beer pong -pöytä odottaa teitä! Muodostakaa joukkueet ja kisatkaa kunniasta. Täydellinen jäänmurtaja ja tunnelman kohottaja polttareihin.
Polttareihin on kaksi vaihtoehtoa sen mukaan, onko GameSpace osa päivää vai koko ilta
GameSpace on yksi polttaripäivän ohjelmanumeroista. Host vetää kisan pienissä joukkueissa, ja haasteet sovitetaan porukan toiveisiin.
Vietätte koko illan GameSpacessa. Pelataan vapaammin omaan tahtiin, ja baari on auki koko illan. Halutessanne illan aikana voidaan pelata myös kevyempi tiimihaaste.
Jos ette ole varmoja, kumpi sopii paremmin, kerro tarjouspyynnössä millainen päivä on tulossa. Ehdotamme teille sopivaa vaihtoehtoa.
Itse tilassa valmistetut gourmet hot dogit. Täydellinen polttariruoka!
Baari avoinna koko tapahtuman ajan!
Juhli vaikka yöhön asti. Juhlat voivat kestää 02:00 asti.
Kerro meille toiveistanne ja teemme sinulle räätälöidyn tarjouksen!
Kesto riippuu siitä, kumman vaihtoehdon valitsette. Tiimihaaste osana polttaripäivää kestää 2 tuntia. Polttari-ilta kestää vähintään 3 tuntia, ja sitä voi pidentää 6 tuntiin. Tila on käytettävissä enintään kello 02 asti.
Meillä on anniskeluoikeudet ja hyvin varusteltu baari, joten tarjoamme kaikki juomat paikan päällä. Omien juomien tuominen ei ole mahdollista.
Myyntitakuu on polttari-illan hinnoittelutapa. Sovimme etukäteen summan, jonka ryhmänne ostot kerryttävät illan aikana. 3 tunnin illan myyntitakuu on 699 €, ja pidemmissä illoissa summa kasvaa keston mukaan. Jos ostot yltävät myyntitakuuseen, tilasta ei makseta erikseen. Jos ne jäävät alle, maksatte illan päätteeksi erotuksen.
Ehdottomasti! GameSpacen ideana on tarjota elämyksiä kaikille, eikä aiemmalla pelikokemuksella ole merkitystä. Tilasta löytyy monipuolista tekemistä, ja useimmiten polttareidemme keskiössä on yhdessäolo ja hauskanpito – ei pelkkä pelaaminen.
Kyllä, oman ohjelman järjestäminen onnistuu. Voitte myös jättää ohjelman meidän huoleksemme. Tiimihaasteessa host vetää leikkimielisen kisan, jossa pelataan pienissä joukkueissa. Haasteet vaihtelevat, eikä pelikokemusta tarvita. Kysy lisää tarjouspyynnön yhteydessä.
Tarjoilut onnistuvat meillä joustavasti eri tarpeisiin. Voimme järjestää esimerkiksi snackseja tai muita herkkuja toiveidesi mukaan. Käytössämme on myös catering-kumppaneita, ja valmistamme halutessasi SpaceDogs-gourmet hot dogeja suoraan tilassamme. Kerro meille, millaista tarjoilua toivot – me hoidamme loput.